Turvallisesti teatteriin

Yleisön turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Seuraamme tiiviisti virallisia ohjeistuksia ja huomioimme ne tarkasti kaikissa Kokonainen-esityksissä. Luethan ohjeet tarkasti ja noudatat niitä, jotta voimme kaikki nauttia teatterista turvallisesti. Kiitos ja lämpimästi tervetuloa!

Teatteriin ei saa tulla oireisena. Jos sinulla on koronavirukseen sopivia oireita, tiedät altistuneesi virukselle tai olet matkustanut ulkomaille kahden viimeisen viikon kuluessa, ethän saavu teatteriin. Lippuvarauksen voi kuluitta vaihtaa koska tahansa, myös esityspäivänä, jollekin muulle päivälle tai perua kokonaan.

Teatterissa on noudatettava turvavälejä. Katsomon lisäksi myös aulatiloissa, wc-tiloissa ja lipunmyynnissä tulee mahdollisuuksien mukaan pitää jatkuvasti muihin ihmisiin 1-2 metrin turvaväli. Huomioithan turvavälin toteutumisen erityisesti jonotustilanteissa.

Toivomme, että katsojat käyttävät kasvomaskeja Harjulan yleisissä tiloissa sekä katsomossa virallisten ohjeistusten mukaisesti. Huoneteatteri jakaa tarvitseville kertakäyttömaskeja lipunmyynnissä.

Hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen on erittäin tärkeää. Käsidesiä löytyy niin lipunmyynnistä, kuin katsomostakin ja lisäksi käsienpesumahdollisuus on Harjulan wc-tiloissa. Muistathan myös yskiä hihaan tai nenäliinaan.

Me huoneteatterilaiset emme saavu oireisina tai altistuneina näytökseen, pidämme turvavälimme, huolehdimme hygieniasta ja näyttelijöitä lukuunottamatta kohtaamme sinut maski kasvoillamme.

Liput

Lippuvarauksen voit tehdä sähköpostitse lohjanhuoneteatteri@gmail.com tai soittamalla numeroon
040-2594638. Pyrimme olemaan tavoitettavissa puhelimitse ma-ke klo 16-19, mutta voit myös jättää lippuvarauksen vastaajaan koska tahansa. Lippuvaraus yhteystietoineen on hyvä tehdä, jotta mahdollinen poikkeusviestintämme tavoittaa sinut ennen näytöstä tai mahdollisessa altistumistilanteessa.

Lippuvaraukset lunastetaan Harjulan ala-aulassa lipunmyynnissä, joka aukeaa 45min ennen esityksen alkua. Suosimme lähimaksua kontaktien minimoimiseksi, mutta myös käteinen käy maksuvälineenä. Tulethan teatteriin ajoissa ruuhkien välttämiseksi.

Lipun oston yhteydessä on mahdollista halutessaan jättää yhteystietonsa listaan, jota kerätään mahdollisen altistumistilanteen varalta. Viranomaisten on helpompi saavuttaa altistuneet suorien yhteystietojen avulla.

Teatterissa

Yleisö pääsee siirtymään saliin puoli tuntia ennen esityksen alkua. Narikkapalvelua ei ole, vaan päällysvaatteet voi ottaa mukaan saliin ja asettaa itse salin takaosassa oleviin naulakoihin.

Salissa istumapaikat on aseteltu niin, että turvavälit toteutuvat. Toivomme, että katsojat eivät siirrä tuoleja vierekkäin, jotta turvavälit muihin suuntiin eivät vaarannu. Saliin on järjestetty istumapaikat 40 katsojalle.

Näytelmä kestää vajaan tunnin, eikä siinä ole väliaikaa tai sen yhteydessä tarjoilua.

Noudathan päällysvaatteesi ja poistut teatterista rauhallisesti ja kiireettömästi jälleen turvavälit muistaen.

Näitä ohjeita päivitetään tarpeen tullen. Tervetuloa turvallisesti teatteriin!